Hei,
Minä olen Jenny ja tervetuloa tälle kanavalle ja tähän hetkeen.
Tämänkertainen iltasatu on klassikkosatu Prinsessa Ruusunen.
Mutta ennen kuin aloitetaan,
Niin otathan itsellesi mahdollisimman mukavan asennon.
Hengitä syvään nenän kautta sisään.
Huuu.
.
.
Ja huokai se suun kautta ulos.
Haaah.
.
.
Ja rentoudu kuuntelemaan.
Prinsessa Ruusunen Kauan sitten erääseen valtakuntaan syntyi suloinen pieni prinsessa,
Joka sai nimekseen Ruusunen.
Koko valtakunta iloitsi tyttölapsen syntymästä.
Kuningas ja kuningatar päättivät järjestää prinsessa Ruususen kunniaksi suuret juhlat.
He kutsuivat juhliin kaikki ystävänsä ja sukulaisensa.
Myös valtakunnan hyvät haltijattaret kutsuttiin mukaan.
Vain yksi eräs erityisen kiukkuiseksi tunnettu haltija,
Pahatar,
Jätettiin kutsumatta.
Pikkuprinsessan juhlia vietettiin suurella loistolla ja haltijatar toisensa jälkeen antoi lapselle lahjojaan.
Yksi antoi hyvyyttää,
Toinen kauneuttaa ja kolmas viisauttaa.
Juuri kun viimeinen haltijatar oli antamassa prinsessa Ruususelle lahjaansa,
Astui kiukkuinen Pahatar kuninkaan linnaan.
Kaikki pelästyivät.
Olen kovin pettynyt,
Kun minua ei kutsuttu mukaan juhlaan,
Lausui Pahatar kolkolla äänellä.
Mutta minäkin haluan antaa Ruususelle oman lahjani.
Ennen kuin prinsessa täyttää kuusitoista vuotta,
Hän loukkaa sormensa värttinään ja kaatuu kuolleena maahan.
Tämän sanottuaan Pahatar nauroi ilkeästi ja poistui linnasta.
Kaikki olivat kauhuissaan Pahattaren sanoista.
Mikä onnettomuus!
Mutta silloin astui esiin viimeinen hyvä haltijatar,
Joka ei ollut vielä ehtinyt antaa lahjaansa.
Hän yritti parhaansa mukaan lieventää Pahattaren taikaa ja lausui.
Prinsessa ei suinkaan kuole värttinän pistoon,
Vaan nukahtaa satavuotiseen uneen,
Josta todellinen rakkaus hänet herättää.
Pienen prinsessan vanhemmat olivat surunmurtomia.
Ruususen isä määräsi välittömästi,
Että valtakunnan kaikki värttinät oli tuhottavaa.
Prinsessaa suojeltiin ja varjeltiin herkeämättä,
Eikä häntä päästetty milloinkaan yksin ulos leikkimään.
Niin kuluivat vuodet ja prinsessa Ruususesta kasvoi suloinen nuori neita.
Kaikki hyvien haltijatarten lahjat kävivät toteen.
Tyttö oli älykäs,
Kaunis ja aina ystävällinen.
Prinsessa oli luonteeltaan myös utelias,
Mutta koska häntä ei koskaan päästetty yksin ulos,
Tyttö vaelteli kuninkanlinnan käytävillä etsien uusia leikkipaikkoja.
Eräänä kesäpäivänä Ruusunen oli taas mielipuohassaan kuljeskelemassa linnan kamareissa ja käytävillä.
Hän löysi erään vanhan portaikon,
Joka johti korkealle linnan torniin.
Ruusunen nousi uteliaana kierreportaita pitkin ja tuli suuren puuoven luo.
Kun prinsessa työnsi oven varovasti auki,
Näki hän huoneessa erään vanhan eukon kehräämässä.
Eukon rukissa välkyi pitkää,
Terävävärttinää,
Mutta Ruusunen ei osannut pelätä sitä.
Mikä tuo on?
Kysyi Ruusunen uteliaana.
Se on rukki,
Vastasi eukko.
Haluaisitko sinäkin kokeilla?
Ruusunen nyökkäsi innokkaana,
Mutta tuskin prinsessa oli koskenut eukon rukkiin,
Kun ennustus kävi toteen.
Tyttö pisti värttinän neulalla sormensa ja vaipui siinä silmän räpäyksessä syvään uneen.
Ruusunen nukkui nukkumistaan,
Hän ei herännyt seuraavana aamuna kukon lauluun eikä kirkon kellojen soittoon.
Edes torvisoittokunta ei saanut tyttöä heräämään.
Ei aikaakaan,
Kun Ruususen uni levisi koko linnaan.
Yksi toisensa jälkeen alkoi haukotella ja hieroa silmiään.
Vähitellen uni valtasi linnan.
Kuningatar ja kuningas nukahtivat valtaistuimilleen.
Hoviväki pöytiensä ääreen ja vartio sotilaat linnan pihamaalle.
Hevoset nukahtivat talleihinsa ja kissaa kesken hiirijahdin.
Lopulta koko linnan väki kuorsasi syvässä unessa.
Päivät muuttuivat viikoiksi,
Viikot kuukausiksi ja linnan väki vain jatkoi uniaan.
Lopulta oli kulunut vuosia.
Kaikkien nukkuessa linnan ympärille oli kasvanut suuria piikikkäitä ruusupensaita niin tiheälti,
Ettei linnan portista päästyt lopulta lainkaan sisään.
Aika ajoin linnan muurien yli yritti kiivetä jokunen rohkea ritari,
Mutta hekään eivät päässeet piikikkäiden oksien läpi.
Eräänä päivänä oli kulunut tasan sata vuotta siitä,
Kun ruusunen pisti itseään värttinän neulalla.
Silloin paikalle saapui sattumalta eräs komea kuninkaanpoika.
Hän oli myös kuullut tarinan linnassa nukkuvasta prinsessasta ja halusi yrittää tytön pelastamista.
Kuninkaanpoika asteli linnan portille.
Silloin ruusupensaiden oksaat taipuivat kuin itsestään sivuun ja päästyivät pojan sisään.
Hän käveli ohi pihalla nukkuvien vartiosotilaiden ja astui sisälle linnaan.
Linnasalissa hän näki kuninkaan ja kuningattaren nukkuvan valtaistuimillaan ja koko hoviväen kuorsaamassa pöydillään.
Poika kulki ympäri linnaa,
Kunnes päätyi vihdoin torniin,
Johon ruusunen oli nukahtanut.
Siinä tyttönöt uinui käsi poskella herttaisena kuin valtakunnan kaunein ruusu.
Kuninkaanpoika katseli prinsessaa ihastuneena ja kummartui alas painamaan suudelman tämän poskelle.
Siinä silmänräpäyksessä ruusunen avasi silmänsä ja katsoi poikaa ihmeissään.
Suudelman myötä myös koko linnanväen taika oli rauennut ja kaikki heräsivät satavuotisesta unestaan.
Kissa jatkoi jirjahtiaan,
Hevoset hirnuivat ja ihmiset alkoivat kertoilla toisilleen tarinoita näkemistään unista.
Mutta kuninkaanpoika talutti ruususen tämän vanhempian luokse valtaistuimelle,
Polvistui tytön eteen ja pyysi lupaa tutustua häneen.
Lopulta kuninkaanpoika ja prinsessaa menivät kihloihin ja koko linnanväki riemuitsi.
Sitten vietettiin ruususen ja kuninkaanpojan hääjuhlaa kaikella loistolla ja riemulla ja tällä kertaa paikalle saapuivat onneksi vain ne kaikkein kilteimmät haltijattaret.
Ja niin prinsessa ruusunen ja kuninkaanpoika saivat elää elämänsä yhdessä onnellisina loppuun asti.
Senpituinen se.
